Mulle kuuluu tavallista.
Torstaina oli tutkimus, tarkoituksena ultraääni ja paksuneulanäyte patista. Röntgenlääkäri ja -hoitaja olivat mukavia, sydämmellisiä. Ultrattiin molemmat rinnat ja molemmat olivat kaikurakenteeltaan normaaleja. Pattia ei näkynyt, vain normaalia rintarauhaskudosta, vaikka patti tuntuu. Outoa.
Eli näytettä ei otettu. Lääkäri sanoi kyllä, että voi ottaa kipukohdasta näytteen, jos haluan, mutta sitten tehtiin samaan syssyyn mammografia, joka niikseen myös normaali. Paperit lähtivät kirurgian polille, josta tulikin eilen kutsu lääkärin vastaanotolle 15.3. Siellä puntaroidan jatkot.
Rinta on edelleen kipeä, kihelmöivä ja oireilee. Seuraava askel on rintojen MRI (magneettitutkimus), mikäli hoitava lääkäri niin päättää. Itse olen sen kannalla, että kaikki tutkimukset pitää tehdä, koska olen työikäinen ja kolmen ihanan pojan äiti.
Ajatukset ja ennen kaikkea ahdistus, ovat helpottaneet hieman, mutta silti vaivaa, kun ei tiedä mikä on ongelma. Yöni saan sentään nyt nukutuksi ja oonkin purkanut väsymystä useammilla päikkäreillä.
Avainsanat: ahdistus, kihelmöinti, kipu, magneettitutkimus, mammografia, patti, pelko, rinnat, rintasyöpä, ultraääni
Tästä tulee pitkä teksti, mutta tulkoot.
Tunsin helmikuun alussa vasemmassa rinnassa kipua juoksulenkillä. Siis tissin sisällä. Mulla on pienet eriparitissit ja aluksi ajattelinkin kivun olevan jotain hormonaalista. Toisin sanoen, menkat kolkuttelee ovella. Syön yhdistelmäehkäisypillereitä, joten menkkoja ei ole tullut puoleentoista vuoteen ja menkkatissijomotukset jäi kuvioista yli kymmenen vuotta sitten, kun aloin odottaa esikoista. Sitten kipu alkoi tuntua rintaa koskiessa, toisin sanoen silloin, kun muksut vahingossa pökkäsivät syliin könytessään. Rinta ei näyttänyt erikoiselta, ei punotusta, kuumotusta, turvotusta, eikä mulla ollut muitakaan infektio-oireita. Lisäksi se oli vain toispuoleista.
Juttelin asiasta kavereille, joiden mielestä rintaa pitää mennä ehdottomasti näyttämään lääkärille. Ajattelin itse samoin, mutta sairaanhoitajana päivätyötä tehdessä oman terveyden ja/tai sairastumisen hoitaminen jää viimeiseksi, kun käynneissä kuluvat tunnit pitää korvata ylitöinä, palkka on pieni ja työajat päivätöissä hankalat.
Päätin kuitenkin tänä maanantaina, karkauspäivänä, toimia asian hyväksi. Etenkin, kun viikonlopun aikana rinta oli alannut vaivaamaan enemmän, ikäänkuin tunnen sen koko ajan. Ajoittain sitä särkee tai kihelmöi, mutta suurimmaksi osaksi tunnen sen vain jatkuvasti olemassaolevaksi.
Soitin työterveyteen maanantaina. ”Juu ei, ei meillä ole aikaa, resurssia tai mahdollisuuksia hoitaa tällaista. Soita omaan terveyskeskukseen”. Ööh, vittu okei! Aloin kiehua! Miksi meillä edes on joku hikinen aluetyöterveys, jos sinne pääsee vain tules-ihmiset ja krooniset työssäkäyvät sairastajat..
Soitto omaan terveyskeskukseen. ”Meillä ei ole, kuin päivystys aikoja. Ensimmäiset vapaat ajat menevät vajaa kahden kuukauden päähän.” Ei vittu ole todellista! Meuhkasin, että mitä järkeä mun on ajaa töihin 30km päähän terveyskeskuksesta (jonka lähettyvillä asun), ja alata kärkkymään päivystysaikoja 8 aikaan. Sitten hyvällä säkäällä pääseen parin viikon päästä puhelimella linjojen läpi. Hoitaja oli sitä mieltä, että he eivät voi missään tapauksessa antaa päivystysaikaa, ei edes tällaisessa! Mun asia ei kuitenkaan ole päivystysasia, eli periaatteessa en ole oikeutettu menemään vaivani kanssa keskussairaalan yhteydessä olevaan yhteispäivystykseen. Kuitenkin vaiva on sellainen, että minun mielestä hoitoa ei turvattu ja he toimivat väärin.
Lähes itkun partaalla menin apulaisosastonhoitajan puheille, koska hän on tosi fiksu nainen ja erittäin hyvä ongelmanratkaisussa. Kerroin, ettei mulla ole varaa mennä yksityiselle maksamaan lähes 400€ siitä, että tämä tutkitaan loppuun, koska kuitenkin rinnat pitää kuvata mammografialla ja mukaan saattaa tulla muitakin tutkimuksia.
Apulaisosastonhoitaja keksi, että soitan omaan terveyskeskukseen ja pyydän lähetteen päivystykseen heidän resurssipulan ja rinnan jatkuvan vaivaamisen vuoksi. Soitin, sain lähetteen ja kävelin kesken työpäivän viereisen rakennuksen päivystykseen.
Jonotin jonkun aikaa terveyskeskuspäivystyksen puolella, jonka jälkeen 40-vuotias mieslääkäri pyysi vastaanotolle. Kerroin vaivan ja hän palpoi rinnat, vasemmassa rinnassa oli kyhmy. Siis on vieläkin. Lääkäri teki kiireellisen lähetteen kirurgian poliklinikalle ja pyysi mammografiaa, ultraa ja neulanäytteitä. Lähdin vastaanotolta itkien. Minulla on kuitenkin kyhmy rinnassa, vaikka en ollut sitä itse tuntenut. Maanantai-illalla tunsin. Laakea 1,5-2cm kokoinen muutos.
Maanantai-iltana ei uni meinannut tulla, itketti, pelotti ja ahdisti. Olen onkologian poliklinikalla töissä 50%:sti, annan itse sytostaatteja ja vasta-ainehoitoja. Tiedän liikaa, tiedän paljon surullisia tarinoita nuorista perheenäideistä.
Tiistaina itkin ajomatkan töihin. Soitin töistä sisäisellä numerolla soittoaikojen ohi kirurgian poliklinikalle ja tivasin, että missä mun aika viipyy. Lääkäri oli sanellut lähetteen, jota EI OLTU PURETTU. Eli sähköinen lähete oli potilastiedoissa äänitiedostona. Ystävällinen sihteeri vei asian heidän konekirjoittajalle, koska olen talon omaa väkeä. Normaalisti päivystyksen sihteerit hoitavat heidän omat saneluiden purut.
Tiistai-iltana itketti vielä enemmän, olo oli suoraan sanottuna sairaalloisen ahdistunut. Olen varma, että minulla on rintasyöpä siihen asti, kunnes asia toisin todistetaan. Ajattelin, että joka tunti se leviää enemmän ja enemmän, tunsin muka patin oireettomassa oikeassa rinnassa.
Tämä aamu tuli liian aikaisin. Aamulla itkin taas vähän töihin ajaessani. Epätietoisuus on tappavaa! Soitin uudelleen kirurgian polille ja vuodatin sydäntä itkien, oon väsynyt, huolesta sekaisin ja peloissani. Sihteeri kertoi, että lähetteen vastaanottanut kirran polin lääkäri oli sitä mieltä, että mammografiaa ei tarvita. Tuli sellainen olo puhelusta, että aika ultraan tulee ”sitten joskus”. Koska kuitenkin itkeskelin siinä pettyneenä, hän käänsi puhelun aikoja varaavalle sairaanhoitajalle, jolle vuodatin tarinani uudelleen itkun, pelkon ja murheen säestämänä. Hän kertoi, että eka vapaa aika on 11.3 eli YLI VIIKON PÄÄSTÄ! En mä kestä odottaa sinne asti.. Itkin vielä enemmän..
Sitten hän sanoi, että tutkii vielä asiaa ja katsoo mitä voi tehdä. Tuli jotenkin sellainen olo, että tämä asia järjestyy kuitenkin.
Tunnin kuluttua mun oma puhelin soi ja sama sairaanhoitaja kertoi, että pääsen huomenna (!) klo 8:00 ultraan ja biopsiaan. Joku röntgenlääkäri oli ottanut mut ekstrana aamusta, siitä sanoin kuvaamattoman iso kiitos hänelle!
Otettiin tänään vielä CRP (tulehdusarvo), koska hoitava taho olettaa siellä olevan abskessin (mätäpesäkkeen). CRP oli alle 1 (norm. alle 10), joten tulehduksesta ei ole kysymys. Rajaa sitten niitä vaihtoehtoja vähän vakavampaan suuntaan.
Koepaloja saan sitten odottaa viikon, mutta ei auta. Vittu, ihan sairas ajatus! Mulla voi olla syöpä!
Tällaista tämä on hyvinvointivaltio-Suomessa. Älä sairastu! Tai jos sairastut, niin ei kannata olla köyhä! Jos kuitenkin sairastut ja oot köyhä, niin itse saat krävätä, pyytää, itkeä, anella ja valvoa, että sun asiat hoidetaan siten, kun ne inhimillisyyden nimissä voidaan hoitaa.
Tieto lisää tuskaa, mutta epätietoisuus tappaa.
Avainsanat: ahdistus, biopsia, kasvain, kyhmy, mammografia, muutos, patti, pelko, Rintaayöpä, terveyskeskus
Nimesi: Nina
Syntymäaika: Elokuun taika 1986.
Missä asut?: Alkaa peellä, loppuu aalla.
Perheesi: Kolme poikaa, L10, L5 ja L4. Kolme kissaa.
Lempiväri: Punainen.
Harrastukset: Laulaminen, pianon soitto, lenkkeily.
Ammatti: Sairaanhoitaja.
Erikoistaidot: Murehtiminen, aikuiseksi poikkeuksellisen vilkas mielikuvitus ja osaan tehdä suulla trumpetin äänen.
Hyvät puolesi: Sosiaalinen, hassu.
Huonot puolesi: Hajamielinen, kiukutteleva.
